Matkapäiväkirjat: Lappeenranta

Kesä on matkailun kannalta siinä mielessä mukavaa aikaa, että matkailu onnistuu kevyemmillä pakaaseilla. Toppavaatteet ja pitkät kalsarit voi jopa Suomessa yleensä jättää vaatekomeroon reissun ajaksi. Varsinkin tänä kesänä on aurinko hellinyt Suomen kamaralla.

Lappeenranta. Kaupunki Saimaan rannalla. Siellä itärajan tuntumassa. Siinäpä pitkälti kaikki ennakkoon tietämäni koko kaupungista.

Onnibus sattui sopivasti ajamaan vuoroa suoraan Tampereelta Lappeenrantaan. Neljä tuntia suuntaansa koettelee istumalihaksia, mutta on sitä pahempaakin kidutusta ollut elämän varrella. Eipä siis muuta kuin hotellivaraus kuntoon ja matkaan.

Varsinaisia matkasuunnitelmia en tehnyt. Hiekkalinna oli ainoa ennakkoon päättämäni käyntikohde. Muutoin tarkoituksena oli kulkea hyvin pitkälti fiilisten mukaan.

Linnoituksen polut

Lappeenrannan linnoitus huokuu historiaa Lappeenrannan sataman tuntumassa. Hienoa nähdä, että aluetta hyödynnetään sen alkuperäisessä muodossa eikä sitä ole tyypilliseen suomalaiseen tapaan jyrätty yli tai muutettu merkittävästi alkuperäisasustaan. Historian havinan voi kulkea alueella hipsiessään.

Keltaista!

Linnoituksesta toiseen linnaan, kesäisin sataman alueen Hiekkalinna on merkittävä turistirysä. En ihmettele yhtään. “Santaselfieitä” otti varmasti jokainen ja linnan veistokset olivat useamman kuvan arvoisia. Omalla käyntihetkelläni hiekkalinna ei ollut vielä täysin lopullisessa muodossaan, vaan sieltä täältä puuttui osasia. Komea se oli siitä huolimatta ja ei voi kuin nostaa hattua taiteilijoille.

Hiekkalinna

Sataman alueella on luonnollisesti myös toisenlaisia aktiviteetteja tarjolla. Sisävesiristeilyt ovat sellaista, jota ei voi kuvailla, vaan ne on koettava itse. Siitä huolimatta yritän nyt epätoivon vimmalla luoda kirjallisen kuvaelman.

Istahtapa siis näköalakannelle mukavasti. Kohta päästetään torvella varoitus, että paatti lähtee matkaan satamasta. Kapteenin varoituksista huolimatta suurin osa matkustajista säpsähtää. Matkustajat toivotetaan tervetulleiksi sekä suomeksi että “In Rally English”. Muureja murtavaa rehellisyyttä. Vettä riittää silmän kantamattomiin samalla kun kapteeni selostaa Saimaan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa.

Saimaalla puksutellaan eteenpäin kohti Mälkiän kanavasulkua. Lopulta alus kyhjöttää tyhjenevän sulun pohjalla matkustajien hämmästellessä sen mittasuhteita. Parin tunnin risteily oli kyllä tehokas tapa tyhjentää mieli ja ihailla kotimaan järvimaisemia. Enempää en risteilystä kerro. Käy itse testaamassa.

Mälkiän kanavasulku

Kaunis Veera. Kyseistä kesäteatterinäytelmää mainostettiin niin hotellihuoneen pöydällä kuin mainosplakaateilla pitkin kaupunkia. Vielä kun risteilyllä tuli salakuunneltua kehuja näytelmästä, niin pitihän sitä vetää kengät jalkaan ja lähteä kohti Lappeenrannan kesäteatteria.

Pidän paljon musikaaleista. Kesäteatterit ovat yleensä oiva lähde musikaalinälän tyydyttämiseen. Niin myös Kaunis Veera, jota voisi parhaiten ehkä luonnehtia sanalla hilpeä. Täytyy kyllä todeta myös se, että kaikkein tiukkapipoisimpia näytelmä ei välttämättä miellytä – kyllä siinä sen verran railakkaasti heitettiin stereotypisia ja jossain määrin jopa rasistisia vitsejä. Itse kyllä kuuluin siihen joukkoon, joka nautti vitseistä naurulihaksia harjoittelemalla. Tiedät kaiketi tunteen, kun silmät vuotavat pelkästä nauramisesta?

Hymyn lisäksi kesäteatterista jäi mieleen kärventynyt käsivarsi. No mitäs pienistä.

Kaksi vanhaa puuta

Tamperelaisen näkökulmista Lappeenranta on melkoisen rauhallinen kaupunki. Vilinää toki riittää, mutta varsinkin iltaisin oli todella seesteistä. Ihmisillä ei myöskään ole suunnaton hoppu – tähän voi toki vaikuttaa se, että kaupungissa on turisteja kesäaikaan, jotka eivät yleensä ole niitä kiireisimpiä yksilöitä.

Liikkeissä palvelu on vilpittömän ystävällistä “kuin mie voin auttaa?”-lauseineen, eikä henkilökunta väännä hymyä väkisin. Hymy kun tulee luonnostaan.

Lappeenranta. Kai siellä toisenkin kerran voisi käydä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *