Sovellushelvetti

Appi. Äppi. Applikaatio. Sovellus. Sovelma. Ohjelma. Softa.

Kysehän on tietysti älypuhelimeen asennettavista sovelluksista. Lempinimiä niille riittäisi varmasti yhden aanelosen verran.

Nimien keksimisen sijaan avaa puhelimesi sovellusvalikko. Juuri sinä, joka olet nenä kiinni ruudussa tälläkin hetkellä. Montako kuvaketta löysit älyluurisi valikosta?

Veikkaan että aikamoisen läjän.

Sangen moni yritys tekee tänä päivänä markkinointihuuruissaan sovelluksen ja rummuttaa sitä kyllästymiseen saakka. Onko niistä enemmän hyötyä vai riesaa?

Moni näistä sovelluksista tarjoaa tismalleen saman tiedon kuin kyseisen yrityksen nettisivusto, jos edes sitä. Pahimmassa tapauksessa appi on vain upotettu nettiselain tai kokoelma linkkejä, jotka paukahtavat auki nettiselaimessa. Tällaiset sovellukset voisi suoraan tehdä nettisivuiksi, jolloin ne todennäköisesti olisivat jo mukavampia käyttää. Ainakaan ei tarvitsisi asentaa appia sellaista tarkoitusta varten, johon riittää tavallinen nettiselain. Esimerkkinä voisi mainita Nella mobiilin, joka tarjoaa tismalleen samat toiminnot kuin vastaava Tampereen joukkoliikenteen nettisivusto. Tällainen yksinkertainenkin sovellus muuttuisi heti hyödyllisemmäksi, jos se osaisi esimerkiksi lähettää ilmoituksia älylaitteeseen matkakortin saldosta.

Vielä useampi appi on suorastaan järkyttävä käyttää. Nappien merkityksiä joutuu arvailemaan, teksti ei erotu taustastaan, käyttötapa on keksitty kokonaan uusiksi tai sovellus on väkisin istutettu mobiiliin. IT-alalla tällaisista asioita käytetään termiä ”käytettävyys”. Alan guru Steve Krug on kirjoittanut opuksen, joka olisi jokaisen IT-alalla syytä lukea läpi. Hyvä käytettävyys voidaan tiivistää Krugin toteamaan ”älä pakota minua ajattelemaan” – toisin sanoen hyvin tehty sovellus on intuitiivinen käyttää.  Valitettavasti monia sovelluksia käytettäessä tulee jopa nörttinä mieleen, että ne ovat hankalia ja monimutkaisia käyttää. Huono sovellus on huono, vaikka se olisi kuinka kääritty kiiltävään glitterkääreeseen.

Osittain käytettävyyteen liittyvät myös sovellukset, jotka tekevät liikaa tai liian vähän. Täyteen ahdetusta appista sopiva esimerkki on Youtube. Videoiden ohella sinne on ängetty mukaan niin Instagramista tutut tarinat kuin myös Spotifyn kaltaista musiikkistriimausta (jota tuputetaan väkisin). Lienee selvää, että kissavideoiden katseluun ei tarvita mitään ekstraa.

Toisaalta esimerkkejä rajoittuneista sovelluksista ovat monien pankkien mobiilisovellukset. Esimerkiksi Nordealla on erillinen tunnuslukusovellus varsinainen mobiilipankin ohella, vaikka nämä toiminnot voisivat olla samassa sovelluksessa. Vastaavasti myös Facebook ja Messenger on pilkottu kahdeksi eri sovellukseksi, vaikka niitä yhdessä käytetäänkin. Toisaalta yhdessä ne voisivat olla turhan mammuttimainen appi. Vanha viisaus kultaisesta keskitiestä pätee tässäkin yhteydessä. Taskulamppusovellukselle riittää yksi toiminto, mutta vaikkapa teleoperaattorin sovellukselle ei.

Kaikista pahimpia ovat kuitenkin sellaiset sovellukset, jotka eivät tarjoa mitään lisäarvoa käyttäjälleen. Tällaiset viritelmät on tehty puhtaasti mainosmielessä, koska eihän nyrkkipaja ole yhtikäs mitään ilman (potentiaalisen) asiakkaan luurissa olevaa sovellusta logoineen. Tällaiset appit ovat yleensä tunnistettavissa sovelluskauppojen yhden tähden arvostelukeskiarvoista.

Miksi monet sovellukset sitten on tehty hutaisemalla? Syitä tähän on monia, mutta oma näkemykseni on se, että appien käyttötarkoitusta ei oikeastaan ole oivallettu. Sovelluskuplassa mietitään asioita, mutta ei kuitenkaan loppuun asti – sovellus ei koskaan ole itseisarvo, vaan sen käyttötarkoitus ja käyttöarvo.

Toisaalta sovellukset tehdään koodaamalla – tämä on juuri sitä IT-toimialan ydintekemistä, johon on jonkin sortin krooninen tekijäpula. Kun pätevää osaajaa ei löydy, sovellus tehdään kiireellä ja hutiloiden. Lopputulosta yritetään sitten epätoivoisesti paikata myöhemmin.

Kolmas merkittävä syy on asiakkaan tai käyttäjän unohtaminen. Paras tapa selvittää käyttäjän tarpeet on tehdä tutkimusta, mutta valitettavasti tämä työvaihe koetaan yleensä turhana ja kalliina.

Syitä on varmasti muitakin, mutta joka tapauksessa sovellusten määrä paisuu jatkuvasti. Täysin oma lukunsa ovat tietysti viestintäsovellukset ja sosiaalisen median koodihirviöt. Perinteiset puhelut, tekstiviestit, sähköposti, WhatsApp, Messenger, Telegram, Signal, Skype, Discord, Snapchat, Instagram, Facebook, Twitter, LinkedIn… Listasta saa hyvinkin pitkän, jos sitä jatkaa.

Tuossa luettelin miltei 15 erilaista viestimeksi luokiteltavaa työkalua. Vaikka kaikki olisi asennettu luuriin, niin silti heippoja ei pysty välttämättä kaikille ystävilleen digitaalisesti hihkumaan – toki ei välttämättä tarvitsekaan. Yhteinen erottaja on kuitenkin se, että tänä päivänä ei ole yhtä viestintäsovellusta, joka riittäisi päivittäisessä käytössä. Tämä pakottaa asentamaan useampia sovelluksia.

Jos joudun asentamaan puhelimeeni sovelluksia, niille on syytä löytyä käyttöäkin. Mieluusti sellaista käyttöä, johon ei sisälly käyttäjän tekemisten vakoilua bittiulottuvuudessa saati oikeassa maailmassa.

Vilkaisepa vielä uudemman kerran luurisi sovellusvalikkoa. Laske kaikki sieltä löytyvät ohjelmat. Montako sovellusta löytyi? Käytä helmitaulua vielä toisen kerran ja laske sovellukset, joita olet käyttänyt viimeisen viikon aikana. Jälkimmäinen luku voi olla murto-osa kaikista sovelluksista. Yllätyitkö?

Älä pakota käyttämään appia! 😉

Ps. Tätä kirjoittaessani poistin joutilaat ohjelmat. Pienenä haasteena voit siivota oman puhelimesi tarpeettomat sovellukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *