Tonttivuokrien korotusten ihanuus

Säännöllisesti uutisissa pompsahtaa esiin Tampereen tonttivuokrien korotukset ja niiden epäreiluksi koettu suuruus. Asumiseen liittyy sekä pientalojen että taloyhtiöiden tapauksessa muutenkin väistämättömiä kuluja, joten moninkertaiseksi nouseva vuokra ei todellakaan hillitse asumiskuluja.

Jos puhutaan asunto-osakeyhtiöistä, niiden tavoitehan ei ole tehdä suunnattomia voittoja. Vastikkeiden olisi oltava riittäviä, jotta kustannukset saadaan katettua. Harvassa lienevät taloyhtiöt, jotka huvikseen perivät korkeita vastikkeita. Pientalon tapauksessa kulut ovat omistajan henkilökohtainen riesa, eikä taloa siihen sijoitetuista varoista huolimatta saa tuottavaksi sijoitukseksi ainakaan asumisen aikana.

Kaupungin kehittyessä hintatason nouseminen on luonnollista, mutta mikä vuokranostojen hyöty on tonttivuokralaiselle? Käytännössä vastine esimerkiksi kymmenkertaiseksi nousseesta vuokrasta tulee epäsuorasti koko kaupungin hyväksi tehdyistä toimenpiteistä. Sen sijaan siinä vuokratulla tontillahan ei kaupungin toimesta käytännössä tehdä mitään, joka olisi suoraa vastinetta vuokralle. Ympärillä tapahtuva kehitys ei todellisuudessa nosta rakennusten arvoa niin valtavasti, että sillä voisi kestävästi perustella korotukset. Esimerkiksi ratikkareittien varrella asuntojen kysyntä voi todennäköisesti lisääntyä, mutta asuntojen myynti- ja vuokrahintoihin tuskin tulee moninkertaisia korotuksia.

Kaupungilla on nykyisin linjaus, että asuinkäyttöön tarkoitettuja vuokratontteja ei myydä. Vuokrankorotusten sijaan olisi mielestäni hyvä tarjota mahdollisuus ostaa asuintontti omaksi vuokrasopimuksen jatkamisen sijasta. Tämä tukisi kohtuullisia asumiskustannuksia myös pidemmän ajan kuluessa ja mahdollistaisi asukasluvun kasvattamisen.

Vuokrankorotukset ovat epäilemättä tuottoisa lypsylehmä, mutta vuokratason pitäisi olla kohtuullinen. Kaupungin tehtävänä on mahdollistaa kohtuuhintaisen ja järkevän asumisen edellytykset, eikä käytännössä monopoliosapuolena nyhtää rahaa tonttivuokrilla yksipuolisella sanelulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *